Valtavaaran luonnonsuojelualue sijaitsee Rukatunturin naapurissa Kuusamossa ja siellä sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan korkein kohta. Sen huippu on jopa Rukan korkeinta kohtaa (490 m) korkeampi, 492 metriä. Kuvankauniin Valtavaaran huipulle patikointi talvisen auringonnousun aikaan oli ikimuistoinen elämys.

Valtavaaran Talvireitti (Valtavaara Winter Trail)

Valtavaaran patikointireitit lähtevät Saaruan pysäköintialueelta läheltä Itä-Rukan rinteitä. Osoite on Ahon Jussintie 7. Paikalla on taukotupa ja opastuskartta. Lähistöllä ovat myös Itä-Rukan palvelut ravintoloineen ja kauppoineen.

Talven retkeilyreittejä on useampia. Lyhyemmät reitit ovat helpompia ja Valtavaaran huipun kautta kiertävä Talvireitti (Winter Trail) on patikointireiteistä vaativin. Talvireitin pituus on noin 5,5 kilometriä ja se kierretään vastapäivään. Reitin varrella on hyvä opastus.

Me lähdimme matkaan ennen auringonnousua ja kuljimme reippaasti melko kireän aikataulun vuoksi (tytöllä oli yliopiston etäkurssi alkamassa keskipäivällä). Kuuden hengen ja kahden koiran seurueemme sai kulkea reitillä melko rauhassa. Vasta huipulla tapasimme muita retkeilijöitä, joista osa oli liikkeellä lumilautojen ja osa lumikenkien kanssa.

Reitin kulkuajaksi annetaan noin kolme tuntia, mutta me kuljimme sen reippaassa tahdissa ilman lumikenkiä tallaantuneilla poluilla reilussa parissa tunnissa (ilman pidempiä taukoja).

Nousuja ja kauniita puita auringonkajossa

Reitin alkuosa oli vaativin. Korkeita nousuja oli paljon ja ne olivat paikoittain myös jäisiä. Ensimmäinen kilometri oli pääosin ylöspäin kiipeämistä, mutta sen jälkeen helpotti ja matka jatkui jonkun aikaa melko tasaisella maalla. Alun nousujen palkintona olivat huikeat maisemat aamunkajossa.

Kuljin silmät pyöreänä ihastellen käkkäräisten puiden lumen alle muodostuneita hienoja muotoja. Rukan ja Kuusamon puut ovat varmasti maailman kauneimpien joukossa, erityisesti auringon kajastaessa hentoa, viileän sävyistä valoaan niiden läpi! Kamera lauloi ja sormet jäätyivät. Rakastuin lähtemättömästi Valtavaaran, Rukan ja Kuusamon uskomattoman upeisiin maisemiin yli laaksojen ja tunturien sekä henkeäsalpaavan kauniisiin puihin.

*Palovartijan maja Valtavaaran huipulla*

Valtavaaran huipulla tunnelmallinen palovartijan maja

Noin tunnin rankan kiipeämisen jälkeen saavuimme Valtavaaran kodalle, jonka sisällä on myös tulentekopaikka. Kota oli varattu ja korona-aikaan välttelimme menemästä sisälle samaan aikaan muiden kanssa. Hieman kun vielä jaksaa nousta rinnettä ylöspäin, pääsee ihan huipulle ja suloiselle Valtavaaran päivätuvalle, joka on entinen palovartijan maja. Majan sisällä on vieraskirja, jonne kannattaa käydä raapustamassa nimensä ja päivämäärä, jolloin on vuoren valloittanut.

Huipulla tuulee, mutta maisemat ovat huikean hienot. Auringonnousun sinertävässä ja vaaleanpunertavassa valossa keltainen pallukka loistaa kajoaan kauniisti tunturien alapuolella. Tunnelmallisen majan huurteiset seinät ovat kuin satukirjasta. Opastuskyltit ovat jäähuurteen peitossa, mutta neuvovat meitä jatkamaan matkaa alaspäin takaisin lähtöpaikalle.

Luin etukäteen useamman neuvon ottaa mukaan pulkka, jolla alaspäin laskisi nopeasti. Toisilla näytti olevan lumilaudat, joilla niilläkin lasku taitaa jostain kohdin onnistua. Muutamassa kohdassa teinit kokeilivat liukua takamuksellaan alaspäin (pakko kai tunnustaa, että jossain kohdin reissua taisin itsekin pienen pätkän kokeilla), ja kyllähän se toki matkantekoa nopeuttaa, mutta ei kovin miellyttävältä tunnu. Jatkamme siis matkaa patikoiden ja nopeastihan se alaspäin meneekin. Paluumatkan varrelle osui myös laavu lammen rannalla.

Lähes tuossa tuokiossa olemme takaisin parkkipaikalla ja tyttö ehtii luennolleen. Nelijalkaiset ystävämme kipittävät matkan mukana reippaasti, välillä hieman nahistellen ja haukahdellen (vanhus ei meinaa jaksaa nuoren leikkiyrityksiä). Mökillä uni kuitenkin reissun jälkeen maistuu koirillekin!

*Palovartijan majalla Valtavaaran huipulla*

Kiitollisuus valtaa sydämen

Kuusamo kauniine luontoineen ja upeine maisemineen valloitti sydämeni. Olen äärimmäisen kiitollinen, että pääsin nauttimaan näistä mieleenpainuvan mahtavista maisemista. Luonnon kauneus ja huikaisevat maisemat koskettavat aina sieluani.

Ei ole kohdallani itsestäänselvyys, että pystyin tuon vaativan vaelluksen ilman ongelmia tekemään. Reilu kahdeksan vuotta sitten opettelin ratsastusonnettomuuden jälkeen uudelleen kävelemään ja paljon muuta. Muistan vielä, kuinka iloitsin ensimmäisestä kerrasta, kun kävelin yksin koiran kanssa noin 500 metrin matkan läheisen koulun ympäri, kun sekin oli vaatinut paljon sisua ja monen kuukauden harjoittelun. Vaikka tänä päivänä arki sujuu hyvin, on vielä joitain asioita, joita joutuu välttämään, ja kova rasitus on yksi niistä. Vaativa vaellus hurjine nousuineen sujui kuitenkin mukavasti ja alle matkan aika-arvioiden. Mahtavaa!